MUSIIKKIMUSEO FAME SAAVUTTI 20 000 KÄVIJÄN RAJAPYYKIN

MUSIIKKIMUSEO FAME SAAVUTTI 20 000 KÄVIJÄN RAJAPYYKIN

Yhä uutuuttaan hohtava Musiikkimuseo Fame on löytänyt heti paikkansa suomalaisen musiikin ystävien sydämissä. Kauppakeskus Triplassa Helsingin Pasilassa lokakuun jälkimmäisellä puoliskolla avattu museo saavutti uudenvuoden aattona 20 000 vierailijan rajapyykin. Museon yhteydessä toimiva Ravintola Fame on myös houkutellut paikalle tuhansia suomalaisen ruuan ystäviä.

-Viime päivät ovat osoittaneet, että pääkaupunkiseudulla lomaileva Suomi löytää tiensä myös Triplaan ja museoomme. Odotamme innolla talvilomajaksoa, jonka kynnyksellä museossa avautuu Iskelmä-radion 20-vuotisjuhlanäyttely, paljasti Musiikkimuseo Famen hallituksen puheenjohtaja Mikko Vanni.

Museon toimitusjohtaja Olli llmolahti kertoi puolestaan, että Museokortti on ollut joulunajan hittituote museokaupan puolella.

-Museokortti on toiminut myös erinomaisena ovena museoomme, sillä hieman yli puolet runsaasta 20 000 kävijästä on saapunut paikalle Museokortin haltijana. Kymmenestuhannes museokorttilainen Anya Siddiqi sai heti joulunpyhien jälkeen meiltä yllätyslahjana Fame-kultamukin, kertoi toimitusjohtaja Ilmolahti.

VIRTUAALILASEILLA KORKEALUOKKAISIA ELÄMYKSIÄ

Lahjansaaja kehui käyntinsä jälkeen varauksetta vierailunsa antia.

-Museon tarjonnasta ehkä mielenkiintoisimpia olivat virtuaalilaseilla korkealuokkaisesti toteutetut elämykset. Erityisesti kapellimestari Esa-Pekka Salosen työskentelyn esittely oli vakuuttava ja auttoi ymmärtämään orkesterinjohtajan työtä paremmin, Siddiqi ihasteli nostaen esille myös museon tanssistudion.

Musiikkimuseo Fame tuo teknologisuudellaan museokäsitteen 2000-luvulle ja avaa kävijöille suomalaisen musiikin saloja muun muassa virtuaalikaraoken ja kansainvälisestikin ainutlaatuisen akustisen äänimaailman keinoin. Kaiken kruunaa suomalaisen musiikin kunniagalleria, jonka ensimmäiset valinnat esitellään arvoisellaan monimuotoisuudella omassa näyttelytilassaan, joukossa myös edellä mainittu Esa-Pekka Salonen.

Kuvateksti:

Anya Siddiqi ilahtui yllätyslahjasta oltuaan kymmenestuhannes Museokortilla Musiikkimuseo Fameen tutustunut vierailija. Kuva: Emma Kähkönen