Honey B. Family – keskiviikko 25.5. klo 19.30
Honey B. Family on perheyhtye, jossa Aija Puurtisen ja Esa Kuloniemen ohella soittaa rumpuja heidän poikansa Mooses Kuloniemi ja tällä kertaa myös klubin isäntä Juho ’Kihara’ Pitkänen. Jo seitsemän vuotta aktiivisesti keikkailleen yhtyeen ohjelmisto koostuu bluesista, rhythm & bluesista ja gospelista. Kokoonpanon esikoisalbumi Honey B. Family Sings And Plays ilmestyi maaliskuussa 2017.
Kihara-klubi Musiikkimuseo Famessa keväällä 2022
Kihara-klubi tarjoilee korkealaatuista livemusiikkia Musiikkimuseo Famen kevääseen. Maaliskuun 30. päivästä alkaen joka toinen keskiviikko rock- ja roots-musiikin ystäviä hemmotellaan genrensä parhailla esiintyjillä.
Illan isäntänä toimii kitaristi-laulaja Juho ”Kihara” Pitkänen, monessa liemessä keitetty muusikko, joka työstää parhaillaan toista sooloalbumiaan. Vierailijoina ovat kevään mittaan muun muassa rock-legenda Remu Aaltonen, Voice of Finlandista tuttu laulaja Andrea Brosio ja suomalaiseen blues-aatelistoon kuuluva Honey B. Family.
Kihara-klubit järjestetään Ravintola Famessa. Keikat ovat maksuttomia, mutta varatessasi illallisen varmistat paikkasi keikan ajaksi. Voit tehdä pöytävarauksen ravintolaan: ravintolafame@kanresta.fi / 050 324 0402 tai linkistä. Illallinen alkaa klo 18.00 ja keikat klo 19.30. Tervetuloa!
Keikkamenu 25€/hlö
Famen Purkeri/kasvispurkeri potuilla
xx
Banana Split
Tilaa juomat valmiiksi pöytääsi varauksesi yhteydessä:
Soligo Prosecco DOC Treviso Brut ja lasit neljälle 38 €
Olut-cooleri: 4x Karhu, 4x Brooklyn IPA 60 €