Lauluni, leikkini on Musiikkimuseo Famen huhtikuussa 2022 avautuva suomalaista lastenmusiikkia esittelevä näyttely. Näyttely tarjoaa elämyksiä ja oivalluksen kokemuksia niin lapsille kuin aikuisillekin. Näyttelyn parissa on aikuisten mahdollista elää omia lapsuudenmuistoja uudestaan siinä missä lapset voivat telmiä, ihmetellä ja oppia musiikin kautta uutta sekä itsestään että maailmasta ympärillään. Lauluni, leikkini on toteutettu yhteistyössä Lastenmusiikki ry:n kanssa.
Lauluni, leikkini rakentaa galleriatilaan lasten oman kaupungin, jonka teatterilavan valoista, puistopenkin joutilaisuudesta ja puistokioskin tohinasta piirtyy monimuotoinen kuva Suomen lastenmusiikin historiasta 1950-luvulta 2020-luvulle – leikkejä ja hauskanpitoa unohtamatta. Lauluni, leikkini sisältää toiminnallisia leikkilauluja, mukaansatempaavia tarinalauluja sekä kattavan ja visuaalisen lastenmusiikin tekijöiden esittelyn. Tunnetko jo Koirien Kalevalan tai Sås & Koppin? Entä miten Mikki-Hiiren kävi Susihukan kanssa tai millaisia eri musiikintyylejä lastenmusiikki kattaa nykypäivänä? Tule iästäsi riippumatta avarin ja uteliain mielin löytämään, oppimaan ja oivaltamaan!
Aivan kuten laulutkin, ovat myös leikit ajattomia, sukupolvesta toiseen jatkuvia kokemuksia, ja vierailijan on mahdollista iästään riippumatta löytää näyttelystä pirskahduksia omasta joko jo eletystä tai vasta parhaillaan rakentuvasta lapsuudestaan. Näyttelyä rikastaa myös eläväinen oheistoiminta sisältäen leikkimahdollisuuksia. Tervetuloa huhtikuussa leikkien ja laulujen pariin!