MUSIIKKIMUSEO FAME YLITTI 5000 KÄVIJÄN RAJAN KOLMESSA VIIKOSSA

Lahdistötiedote 11.11.2019

Uusi toimitusjohtaja Olli Ilmolahti tyytyväisenä:

”MUSIIKKIMUSEO FAME YLITTI 5000 KÄVIJÄN RAJAN KOLMESSA VIIKOSSA”

-Uutuuttaan hohtava Musiikkimuseo Fame on löytänyt heti paikkansa yhtenä kaupunki- ja elämyskeskus Triplan vetonaulana, iloitsi helsinkiläismuseon ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi juuri nimitetty Olli Ilmolahti, jolla on vankka yrittäjäkokemus kansainvälisestä kaupasta ja kulttuuritapahtumista esimerkkinä Turun Euroopan kulttuuripääkaupunki -hanke, jossa hänen vastuullaan oli tuotteistus ja lisensointi.

-Ensimmäisten kolmen viikon aikana museon monipuoliseen nykyteknologialla täydennettyyn sisältöön on ehtinyt tutustua jo yli viisituhatta vierasta joukossa lukuisia alan suurnimiä. Museon vieraskirja täydentyi torstai-iltana muun muassa Katri Helenan, Nightwishin keulahahmon Tuomas Holopaisen ja Daruden alias Ville Virtasen nimikirjoituksilla, paljasti Ilmolahti kiitellen samalla uudistunutta organisaatiotaan.

Tiia Moilanen, Eeva Kyllönen ja Jutta Ala-Äijälä ovat museojohdon hankkimat tuoreimmat vahvistukset takaamaan vieraille onnistunut elämys modernissa kohteessa, joka tarjoaa runsaasti sisältöä useampaankin käyntikertaan. Kolmikosta Moilanen vastaa asiakaspalvelusta, Kyllönen toimii näyttelypäällikkönä ja Ala-Äijälä keskittyy jatkuvasti uusiutuvan ja täydentyvän sisällön tuottamiseen.

RAVINTOLA FAME OSA MUSEOKOKEMUSTA

-Myös museomme ravintola on integroitu osaksi museokokemusta samoin kuin museokauppa, jossa on tarjolla nimikoitujen Fame-tuotteiden ja design-lahjojen lisäksi poikkeuksellisia teknisiä alan innovaatioita, painotti toimitusjohtaja Ilmolahti.

-Ravintola Fame valmistaa ainoana Triplan lukuisten ravintoloiden joukossa täysin suomalaisia makuelämyksiä, joihin on haettu ideoita muun muassa museossa esiteltävien artistien suosikeista ja muistoista. Ravintolan erinomainen äänentoisto luo myös poikkeukselliset mahdollisuudet musiikki-iltamien ja erilaisten tilaisuuksien järjestämiseen.

Olli Ilmolahti kuuluu yhdessä Niina Ilmolahden, Esa Niemen ja museoidean isän Mikko Vannin kanssa Musiikkimuseo Famen perustajajäseniin. Pääosin yksityisrahoitteisen museon taustalla toimivan yrityksen Finnish Music Hall of Famen kuusihenkiseen hallitukseen on valittu edellä mainitun nelikon lisäksi Veli-Matti Salmenkylä ja Ville Vilén. Vanni jatkaa hallituksen puheenjohtajana panostaen edelleen vahvasti myös museon kehitystyöhön ja kumppanuuksien rakentamiseen.

Musiikkimuseokonsepti perustuu monimuotoiseen teknologiaan, jonka toimivuuden varmistamiseksi museomestari Benjamin Herala sai avajaisten kynnyksellä rinnalleen Arttu Kantolan. Museon operatiivisessa organisaatiossa jatkavat viestintäjohtajana Jukka Suomela sekä kumppanuuksista ja tapahtumista vastaavana päällikkönä Heidi Åkerlund.

Ravintola Famea johtaa Anne-Marie Parkkinen apunaan keittiöpäällikkö Mikko Taskinen. Fame on yksi Kanrestan operoimista 28 ravintolasta, jotka toimivat pääosin kulttuurikohteissa eri puolella Suomea.

Musiikkimuseon korkean laadun taustalla ovat laaja-alainen asiantuntijaryhmä ”Advisory Board” sekä Suomen musiikin kunniagallerian nimityksistä vastaava valintakomitea. Suomen kansallismuseon ylijohtaja Elina Anttila toimii Advisory Boardin puheenjohtajana ja ministeri Lauri Tarasti heiluttaa puolestaan puheenjohtajan nuijaa kunniagallerian valintakomiteassa.

Lisätietoja: Jukka Suomela, viestintäjohtaja, jukka.suomela(at)emg.fi, 0400 617761, 

Olli Ilmolahti, toimitusjohtaja, olli.ilmolahti(at)fmhof.fi, 040 528 9005, 

Mikko Vanni, hallituksen puheenjohtaja, mikko.vanni(at)lifestyleinvest.fi, 0400 422751