Uusi vaihtuva näyttely JOU! — 40 vuotta suomiräppiä avattu

Musiikkimuseo Fameen avautui 9.11. Suomen ensimmäinen kattava suomiräppiä esittelevä näyttely. Vaihtuva näyttely kertoo suomalaisen rap-musiikin tarinan marginaalista valtavirtaan, harrastelusta ammatiksi, nappikaupasta miljoonabisnekseksi.

Musiikkimuseo Famen vaihtuva näyttely JOU! — 40 vuotta suomiräppiä kertoo suomiräpin vaiheista historiallisen esineistön sekä ääni- ja videomateriaalin kautta. Näyttelytila henkii DIY:tä — omaehtoisen tekemisen kulttuuria — se on eräänlainen yhdistelmä keikkapaikan takahuonetta, kotistudiota ja treenikämppää. Näyttely valottaa, kuinka hip hop rantautui Suomeen breakdancen, Byggan ja Lepakon hip hop -jamien sekä graffitin muodossa, leviten myöhemmin 1990–2000-luvuilla laajemmin koko Suomen yhteiseksi musiikkikulttuuriksi. Suomiräp on musiikkityylinä kehittynyt nykypäivään asti vuorotellen valtavirran, muodikkuuden ja suosion sekä vaihtoehtokulttuurin ja marginaalimusiikin välillä.

Näyttelyn on käsikirjoittanut suomalainen pitkän linjan hip hop -artisti Karri ”Paleface” Miettinen ja graafisesta ilmeestä vastaa niin ikään skenessä vaikuttanut Jani Tolin.

Näyttely on nähtävillä toukokuuhun 2024 saakka.