Anna sen soida -huutokauppa

Suomalaiset tähtiartistit huutokauppaavat ainutlaatuisia tavaroitaan hyväntekeväisyyden nimissä 10.-28.8.2020 

Elokuussa kuka tahansa voi ostaa itselleen palan suomalaista musiikkihistoriaa ja samalla tukea kotimaista musiikkia. 

Pian käynnistyvä Anna sen soida – hyväntekeväisyyshuutokauppa on osa Sanoman yhteistyössä Musiikin edistämissäätiön kanssa käynnistämää Anna sen soida -kampanjaa, jonka tarkoituksena on varmistaa, että suomalaiset musiikkialan ammattilaiset selviävät pahimman yli ja kotimainen musiikki nousee jaloilleen myös koronakriisin jälkeen. Anna sen soida -hyväntekeväisyyshuutokaupan järjestää Musiikkimuseo Fame – Finnish Music Hall of Fame yhteistyössä Huutokauppakeskus Turengin kanssa. Siitä kertyvät varat luovutetaan lyhentämättömänä Musiikin edistämissäätiön varainkeruutilille, josta ne jaetaan tukina muusikoille ja musiikintekijöille.  

Huutokaupan kohteina on suomalaisten eturivin artistien lahjoittamia upeita esineitä, joilla kaikilla on merkityksellinen tarina lahjoittajalleen.  

Myyntiin tulevat muiden muassa Chisun 11-vuotiaana saama piano, jolla on sävelletty kaikki laulajan alkuaikojen biisit, Ellinooran Vaaleanpunainen vallankumous -levyltä tuttu kitara, Juha Tapion käyttämä muotisuunnittelija Jukka Rintalan suunnittelema takki, Atomirotta-yhtyeestä tutun Rane Raitsikan kitara, Haloo Helsinki -yhtyeen kultalevyt, Elastisen intiimi akustinen yksityiskeikka, Kotiteollisuus-yhtyeen Jouni Hynysen kehyksissä oleva parta, Leon yksityiskeikka sekä Benjamin Peltosen tavaramerkkinä toiminut hattu. 

Muita huutokauppaan lahjoittaneita tähtiä ovat Pete Parkkonen, Amorphiksen Esa Holopainen, Anssi Kela, Jannika B ja Toni Wirtanen, Robin Packalén ja Mira Luoti. 

”Musiikin Edistämissäätiön jakaessa huutokaupasta saatavat tuotot muusikoille ja musiikin tekijöille oli itsestään selvää, että Musiikkimuseo Fame haluaa olla osallisena hyväntekeväisyyshankkeessa”, toteaa Musiikkimuseo Famen toimitusjohtaja Olli Ilmolahti ja jatkaa: ”tämä on meille sopiva tapa edesauttaa musiikkialan toipumista koronapandemiasta aiemmin toteuttamiemme nettikonserttisarjan, iskelmä20 -juhlanäyttelyn sekä kahden viikottaisen kesäterassikonsertin lisäksi”.

”Koronaepidemiaan liittyviä rajoituksia on päästy asteittain purkamaan, mutta olemme edelleen kaukana normaalista tilanteesta musiikkialalla. Apua siis tarvitaan edelleen kipeästi. Artistit ovat innolla lähteneet jälleen mukaan auttamaan ja tarjolla on upeita esineitä upeilta artisteilta sekä hienoja tarinoita. Musiikkimuseo Famelle sekä Huutokauppakeskus Turengille kiitos siitä, että halusivat lähteä mukaan kampanjaan järjestämällä hyväntekeväisyyshuutokaupan.”, kertoo kampanjan projektipäällikkö Matti Markkola.

Kaikki huutokaupattavat tavarat ovat nähtävissä Musiikkimuseo Famen aulassa Helsingissä sekä museon kotisivuilla (fame.production.geniem.io) perjantaista 31.7. alkaen. Varsinainen huutokauppa alkaa osoitteessa www.huutokauppakeskusturenki.fi maanantaina 10.8. ja jatkuu aina perjantaihin 28.8. saakka. Huutokauppaan voivat osallistua kaikki halukkaat, niin yksityiset ihmiset kuin yrityksetkin. 

Tutustu huutokaupassa mukana oleviin tavaroihin: https://fame.production.geniem.io/anna-sen-soida-huutokauppa/ 
 
Lue lisää Anna sen soida -kampanjasta täältä: http://annasensoida.fi/