Ajankohtaista

LEGENDAARINEN HURRIGANES MUSIIKKIMUSEO FAMEN KUNNIAGALLERIAAN

Legendaarisen Hurriganes-rockyhtyeen perustaja Remu Aaltonen sekä bändin kitaristit Ile Kallio ja Janne Louhivuori olivat Musiikkimuseo Famen tiedotustilaisuuden kunniavieraat, kun Hurriganesin valinta Suomen musiikin arvostettuun kunniagalleriaan julkistettiin torstaina (19.9.) Kansallismuseossa Helsingissä. Jatkossa gallerian täydennykset esitellään juhlavasti Kulttuurigaalassa Tampereella.

   Samassa yhteydessä paljastettiin myös Musiikkimuseon uusi logo, jonka visuaalisena elementtinä on suomalaisen abstraktin taiteen uranuurtajan, akateemikko Sam Vannin (1908-1992) teos vuodelta 1981. 

   Kauan odotettu kaiken kotimaisen musiikin museoksi tituleerattu Fame avaa ovensa kaupunki- ja elämyskeskus Triplassa Helsingin Pasilassa tasan neljän viikon kuluttua samaan aikaan itse keskuksen avajaisten kanssa.

   Vuonna 1971 aloittaneen Hurriganesin vakiokalustoon kuului koko bändin vaiherikkaan voittokulun ajan rumpali-laulaja Henry ”Remu” Aaltosen (s. 1948) rinnalla basisti Christer ”Cisse” Häkkinen (1951-1990). Alkuperäiseen kolmikkoon lukeutunut Ilkka ”Ile” Kallio (s. 1955) vuorotteli vuosien saatossa ilmestyneillä menestyslevyillä yhtyeen kitaristina Pekka ”Albert” Järvisen (1950-1991) ja Janne Louhivuoren (s. 1954) kanssa.

   Remu, Ile Kallio ja Janne Louhivuori ottivat vastaan Kansallismuseon ylijohtajan Elina Anttilan ojentaman kunniataulun.

   ”Tämä on suuri kunnia Hurriganesin ohella koko Suomen perinteiselle rockille. Tälle antavat varmasti arvoa myös edesmenneet bändikaverimme Cisse ja Albert jossain sfääreissä. Odotan innolla Musiikkimuseo Famen avajaisia, jotta koko Suomen kansa pääsee tutustumaan suomalaiseen musiikkiin ja sen monimuotoiseen historiaan laaja-alaisesti”, Remu sanaili kiitollisena.

ROADRUNNER TEKI HISTORIAA

  Hurriganesin läpimurtoalbumia, vuonna 1974 julkaistua Roadrunneria pidetään suomalaisen rockmusiikin käänteentekevimpänä julkaisuna. Myös valokuvaaja Risto Vuorimiehen (s. 1948) suunnittelemasta Roadrunnerin kannesta on tullut niin ikään suomalaisen levykansitaiteen tunnetuin ja palkituin ikoni. Albumin hittikappale Get On voitti radioyhtiöiden European Pop Jury -kilpailun ja kappaleen sanoituksella on myös oma poikkeuksellinen paikkansa suomalaisessa musiikkihistoriassa.

Musiikkiviihteen sankarit Danny (vas.), Seppo Hovi ja Pepe Willberg kunnioittivat läsnäolollaan neljän viikon kuluttua avattavan Musiikkimuseo Famen tiedotustilaisuutta Suomen kansallismuseossa Helsingissä. Kuva: Sakari Röyskö / EMG

KUNNIAGALLERIAN TÄYDENNYKSET KULTTUURIGAALASSA

   Hurriganes oli viimeinen julkistus ensimmäisessä vaiheessa Suomen musiikin kunniagalleriaan valituista 14 suomalaisen musiikin sankarista. Jatkossa gallerian uudet nimitykset ovat osa Kulttuurigaalan juhlavaa ohjelmistoa.

   Itsenäisyyden juhlavuoden hankkeena 2017 toteutettu Vuosisadan Kulttuurigaala saa nimittäin jatkoa ensi syksystä alkaen. Marraskuun 7. päivänä 2020 Tampere-talossa järjestettävä gaalasta tulee vuotuinen kaiken kulttuurin yhteinen juhla.

   Hurriganesin lisäksi ensimmäisen aallon nimityksissä ovat yhtyeistä olleet mukana Euroopan vanhin koko ajan toiminnassa ollut tanssi- ja viihdeorkesteri Dallapé sekä sinfonisella metallimusiikillaan maailmanvalloituksen tehnyt Nightwish-yhtye.

   Myös oopperalaulaja Aino Ackté, sanoittaja Reino Helismaa, pelimanni Konsta Jylhä, iskelmälaulaja Katri Helena, säveltäjä Toivo Kärki, kansantaiteilija Juice Leskinen, iskelmälaulaja Georg Malmstén, säveltäjät Kaija Saariaho ja Jean Sibelius sekä iskelmälaulaja Olavi Virta esitellään menestysyhtyeiden ohella arvokkaasti Musiikkimuseo Famessa.